hillitöntä ja vituttavaa

Voi kilin vittu miten kuppanen meno on näinä kesän viimeisinä päivinä.
Ei tapahdu juurikaan mitään mullistavaa tai hauskaa taikka edes ärsykerajan ylittävää juttua jonka muistaisi tulevina vuosina.

Peten perkele meni kikkailemaan melko turhiksi paljastuneista syistä ja nyt ei tee mieli edes lähteä availemaan tätä solmuista tilannetta. Kuivuus ja tylsyys ja elämänmuutos ja kriisi ja paska ja skeida ja syysmasennus ja pimeät päivät ja harmaa pilvimassa ja huono kotiruoka ja yksinäiset aamut ja kaikenkattava tylsyys ja kaiken romanttisen ja jännittävän menon kuoleminen ja......

Olenko friikki vai onko kaikki muut friikkejä vai miksi vitussa kaiken pitää olla näin helkkarin sotkuista ja vaikeaa ja hidasta ja vituttavaa hoitaa helposti. Kaikki on vaivalloista ja unenomaista ja pilviverhon ja sumun ja aamukasteenaikaisen kylmän hien peitossa.

Tuntuu että mitään ns. progressiota ei tapahdu oman sosiaalisen kentän sisällä.
Ja tämä vituttaa. Antakaa anteeksi purkaukseni mutta mulla on nyt huonot fiilikset ja kitarakin helvetti meni paskaan jamaan joten silläkään en voi antaa itselleni terapiaa. Haenpa kahvia ja menen lukemaan sänkyyn lisää Ray Lorigan Tokiokirjaa. Jos se vaikka antaisi jonkinlaisia lankoja joilla sitoa jotain edes hetkeksi yhteen niin että edes saisi hetkeksi sen vaikutelman että asioilla on yhteys, että niissä on jotain vitun järkeä.