Olipa kerran perhe joka eli pienen teollisuushallin sisällä. Tähän perheeseen kuuluin noin viisitoistavuotias poika. Tämä poika oli eräänä aamuna hirveän huonovointinen. Hänen päätänsä särki, jäseniään kolotti ja ajatuksensa olivat kuin tervassa uivia kaloja. Hän raotti silmiään ja näki sänkynsä yläpuolella olevan kytkimen, turkoosinvärisen monimutkaisen vempeleen johon jokainen samalla planeetalla elävä Olio kytki itsensä ennenkuin aloitti unimantran jolla jokainen Olio syöksi itsensä Unholaan, paikkaan josta kaikki heidän ajatuksensa kumpusi ja johon ne lopulta aina palasi.
Tämä kytkentä varmisti ettei heidän mielensä olevaisuus pääsisi yön aikana karkaamaan mihinkään. No, poika nousi ylös sängystä meditoituaan Unhola-yhteydessä noin viisitoista tuntia.
Hän parkkeerasi itsensä alakerran pöytään ja tarttuaan kulholliseen kuivalihaa alkoi syödä itseään kylläiseksi. Päänsärky jatkui. Se sykki ja kertoi jostakin hälyttävästä uutisesta. Hänen päänsä vispasi säryn mukaan ja viimein hän kyllästyi koko yritykseen aamuruokailusta. Hän huomasi oitis pöydästä lähdettyään että hänen isänsä makasi kuolemanhiljaisena heidän äitinsä kuolleen ruumiin vieressä olohuoneen sohvan ääressä. Poika ei tuntenut mitään noin kymmeneen sekuntiin. Hän tarttui päähänsä ja alkoi hymistä itsekseen jotakin rauhoittavaa.
Nyt heidän täytyisi hakea leikkurit kellarista, palata Lähteelle ja moukaroida äänivasaroilla heidän äitinsä sielu tyhjäksi. Sielusta tulisi kuori johon saattoi valaa uuden perheenjäsenen persoonan.
Halutut ominaisuudet oli melkeinpä poikkeuksetta mahdollista manata uuteen kuoreen joka sitten tietyillä rituaaleilla saatettiin uuden perheenjäsenen ruumiilliseen kuoreen joita valmistettiin läheisessä tehtaassa niin että niitä riitti kaikille surevien perheille kun nämä olisivat valmiita vastaanottamaan uuden jäsenen keskuuteensa. Olioiden historian kautta he ovat tienneet että Sielukuoria on vain rajattu määrä ja he ovat huomanneet, että lähihistoria oli ollut heille ankara sillä monia kuoria oli menetetty, ne olivat haalenneet olemattomiksi kaistaleiksi pelkkää eetteri-ihoa, joihin ei saanut enää istutettua minkäänlaisia persoonallisuudenpiirteitä,
sillä ne aina karkasivat tilaisuuden tullen mystisesti takaisin saman verhon taakse josta ne olivat manattukin. Äidin sielun moukaroiminen tyhjäksi olisi henkisesti ja fyysisesti vaativa prosessi joka kestäisi pitkään ja lopuksikin kirkon edustajan tulisi tulla tarkistamaan paikanpäälle ettei
sieluun ollut jäänyt ensimmäistäkään ripettä vanhasta persoonasta, vaan nämä piirteet tulisivat olla moukaroitu kauas eetteriin. Joskus kävi niin että persoonan piirteet olivat olleet kuoressa niin kauan ja ne olivat hioutuneet niin ylivoimaisen täydellisiksi ettei niitä saanut melkeinpä ollenkaan ajetuksi pois kuoren sisältä, vaan parhaimmillaankin piirteet karkasivat muutamien metametrien päähän virnuilemaan ja säntäsivät sitten uudestaan kuoren sisälle pitämään karkeloiden majaansa niin että moukaroivien päivät vain valuivat hukkaan eivätkä piirteet edes päivän päätteeksi vaikuttaneet olevan väsyneitä laisinkaan. Olivathan piirteet kuitenkin toisen asteen ideoita, jalostettuja ja vankassa yhteydessä toisiin ideoihin. Nämä ideoiden muodot pitivät toisistaan kiinni kaikenlaisin keinoin, esimerkiksi luomalla kaikenlaisia esimerkkiskeemoja joihin he valoivat väriä kuvitteellisuuden voimalla. Ensimmäinen askel kuoren riisumisesta paljaaksi olikin kuvitteellisuuden, ideoiden äidin ja vahvimman ajatuksellisen portin löytäminen kuoresta ja sen karkoittaminen erilaisilla leikeillä kauas kuoresta. Vain älykkäimmät moukaroijat osasivat houkutella portin josta ideat alunperin olivat manattu kuoreen ulos kuoresta ja tarpeeksi kauas siitä niin että kuoren riisuminen varsinaisista piirreasukeista voisi tuottaa tulosta ja ettei portti vain piirteiden puuttuessa saisi kohtausta ja manaisi oman olevaisuutensa läpi uusia piirteitä kuoren sisälle. Joskus kävi niinkin että portti meni täysin sekaisin ja alkoi, kuin suuruudenhullu kokki, kasata uusia ja uusia mausteita ja osia omaan soppaansa. Tällaisissa tapauksissa kuori saattoi revetä piirteiden paljoudesta ja haaleta ja repeillä pelkiksi hiutaleiksi kangasta josta kuori alunperin muodostui. Nämä kankaanpalaset eivät säilyneet kauan yksinään vaan alkoivat heti pirstoutua "jakamattomiksi partikkeleiksi" eetteriä. Joskus kävi niinkin että kuolleen sielu oli niin valtavan iso ja alkuvoimainen että portti sinne uusia piirteitä haaliessaan loikin täysin uudenlaisen Olion, puolijumalaisen Aseevin joka heti manifestoituaan itsensä fyysiseen maailmaan aloitti valtavan "hedelmättömän prosessin" jonka tarkoituksena oli koota syntyneestä Aseevista kokonainen Jumala. Tällaista ei ollut koskaan Olioiden keskuudessa päästetty tapahtumaan, vaikka heidän historiansa kertoikin ajoista jolloin voimakkaat Aseevit hallitsivat heidän jokapäiväisiä toimiaan ja painoivat heidän jo valmiiksi monimutkaista elämäänsä entistä vaikeampiin uriin. Yleensä Aseeveista päästiin eroon luomalla toinen jolloin kisailevat parit tuhosivat toisensa. Tällaista Aseevin luomista kuitenkin pidettiin viimeisenä vaihtoehtona koska Aseevien "kilpailuissa" toisiaan vastaan monesti lukemattomia Olioita kuoli ja loukkaantui ja sieluja menetettiin kaaoksessa joka pääsi valloilleen. Kuolleen äidin sielu oli normaali joksin jotkin sen piirteet olivatkin hioutuneempia kuin yleensä. Tällaisissa vaikeissa tapauksissa Oliot elivät hetkellisesti symbioosi-meditaatiossa toistensa kanssa, parantaen haavoja (jotka kuolleen Olion poismeneminen oli saanut heissä aikaan) luomalla ja muistelemalla parantavia, voimakkaita rakkausjohteisia piirteitä, ideoita sekä muistoja.