Se aasian arot kolunneena
karaistuneena puuskaviuhahtajana
repi rakennuksia sieltä täältä,
kuka vain uskalsi nokkaansa nostaa
tämän jylhän mahdin ylle tämä
paiskasi maahan armotta ja vielä ujelsi
kuulijoiden korvissa jo mentyäänkin.
Ilmahormit pitivät omaa karkeloaan
myrskyn pyyhältäessä, ne vaikeroivat
ja puhkuivat onttoja kiekuja kaikkien
asuntoihin. Näin kokivat tämän
myrskyn ne jotka siitä selvisivät,
mutta ne jotka myrsky oli tarrannut huterien
maalaislatojen ja kattojen tapaan
omaan taivaalliseen syleilyynsä saivat
nauttia luonnonmahdista vain hetkisen
sillä tämä, kuin vauva kyllästyneenä omiin
leikkikaluihinsa, viskasi nämä kappaleet
ilmalentoon arvaamattomiin paikkoihin
kuten museon ullakolle pienestä tuuletusreiästä
pieniä ulosjätettyjä kananmunia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
kuin myös olaf! hienoa tekstiä! bravó!
Lähetä kommentti